Kolumni 6.6.2009

Korskeuden piirteitä ulkopolitiikassa

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin vierailusta huokuu kolea sävy. Hänen ja pääministerimme Matti Vanhasen tapaamisessa tartuttiin suoraan ajankohtaisuuksiin. Kouriintuntuvat tulokset jäivät vähäisiksi. Saimaan kanavan vuokrasopimuksen sisältö sentään varmistui. Jauhaminen puutulleista jatkuu. Venäjälle rahdattavien konttien siirto maanteiltä kiskoille ja merelle huolettaa suomalaisia. Murheeseen ei ainakaan vielä valo kajasta. Itämeren kaasuputkihanke oli vahvasti esillä. Venäjä toivoo Suomen ratkaisevan osaltaan asian myönteisesti. Suomessa tehdään ympäristöselvityksiä. Ankara poliittinen paine saattaa objektiivisuuteen pyrkivät viranomaiset hankalaan välikäteen.

Sähköisyyttä välähteli Putinin jyrkissä lausumissa suomalaisvenäläisen pojan Antonin salakuljettamisesta Pietarista maahamme konsuli Simo Pietiläisen suojeluksessa. Hän hyödynsi diplomaattista koskemattomuutta, asiaa, josta sovittiin Wienin konferenssissa vuonna 1815. Sopimus on yhä kansainvälisen diplomatian peruskiviä. Putinin mielestä tällainen virkamiesten toiminta vahingoittaa maiden välisiä suhteita "ja tuottaa vahinkoa miljoonille ihmisille". Värikkäästi sanomansa muotoillut Putin suositti konsulille uran vaihtoa diplomatiasta ja valtion palveluksesta kirkon leipiin.

Antonin ympärille kehkeytynyt jupakka kielii Venäjän ja Suomen suhteiden väreilyä. Diplomaattimme sekaantuminen asiaan on niin harkitsematonta, että syytä on epäillä hänen saaneen ennalta esimiesorganisaation hyväksynnän soololleen. Ulkoministeri Alexander Stubb puolusti alkuun salakuljetusta. Eduskunnan torstaisessa väittelyssä Stubb aisti uussuomettuneisuutta. "Ei pidä säikähtää hiukkasen kovempaa retoriikkaa", hän opetti kysymyksiä esittäneitä kansanedustajia Eero Heinäluomaa ja Kimmo Kiljusta.

Putinin tavannut tasavallan presidentti Tarja Halonen ymmärtää hyvän tuttavansa Venäjän pääministerin tunnot. Presidenttimme korostaa Wienin sopimuksen kunnioituksen olennaisuutta.

Idänpolitiikassamme kuohuu uhopäisyyden laineita. Kun Suomen riippumattomuuden ja itsenäisyyyden vaaliminen on koko kansan asia ja rivi-ihmiset kantavat raskaimman mahdollisen omakohtaisen vastuun maanpuolustamisessa, mikäli poliitikkomme ovat epäonnistuneet työssään, on aivan luvallista ja syvää vastuullisuutta toppuutella ulkoministeriämme ja hänen hengenheimolaisiaan korskeilusta. Henkisesti isotteleva ratsulla karauttelu vie Suomen onnettomaan umpikujaan Venäjän suhteissa. Solmut eivät tällöin avautuisi näennäisnokkelalla stubbilaisella jippii -tyylillä. Se ja sen toteuttajat tönäistäisiin oitis sivuun.

Isänmaa pelastuisi ainoastaan paasikiviläiskekkoslaisella näkemyksellisyydellä. Sen ydinsanoma kuuluu: tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Ja tosiasioita ovat: Suomella ja Venäjällä on yhteistä rajaa yli tuhat kilometriä. Suomalaisia on viisi miljoonaa, Venäjällä asuu lähes 150 miljoonaa ihmistä. Suomi on pieni, Venäjä on suuri. Euroopan unioni ei pelasta Suomea eikä sitä tee edes sotilasliitto Nato.

Suomi säilyttää asemansa parhaiten hoitamalla idänpolitiikkansa aidossa ja keskinäisen kunnioituksen yhteistyössä Venäjän kanssa. Ihmisten salakuljettamiset, syyllistyivät niihin diplomaattimme tai muut likinäköiset huseeraajat, kivittävät ulkopolitiikan ikkunoita.

Viime päivien sananvaihdot osoittavat, kuinka ehdottoman tärkeää on turvata perustuslaissa ulkopoliittinen johtajuus tasavallan presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Valtiolla epäonnistunut omistajaohjaus

Valtion omistajaohjaus yhtiöissään ei tunnu onnistuvan millään. Ministeri Matti Aura erosi aikanaan toimestaan, kun silloisessa teleyhtiössä kohellettiin ja kahmittiin. Hänen seuraajansa ovat vuorollaan kokeneet purevat puhurit.

Fortumin optiot ja kohtuuttomuudet muistetaan. Toimitusjohtaja Mikael Lilius vaihtui äskettäin Tapio Kuulaan. Yhtiön hallitusta remontoitiin. Tunarointia on näkynyt myös StoraEnsossa, jonka vuorineuvos Jukka Härmälä johdatti vuosia sitten historiallisen virheellisiin yrityskauppoihin Yhdysvalloissa. Laskun maksamisen määränpää ei näy. Härmälää ei ole kovin kurmuutettu mediakeskustelussa, vaikka aihetta olisi ollut, sillä hän on kansantaloudellemme kallis mies. Talousjournalismi on myötäelävää eikä sivaltavaa edes silloin, kun isojen herrojen saannokset pitäisi puida viimeisen päälle.

Patrian toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi on menettänyt paikkansa lahjusjupakassa. Sama herra oli valitsemassa Destian, entisen tielaitoksen, toimitusjohtajaksi Jukka Laaksovirtaa, joka erosi, kun hänen työnsä epäselvyydet paljastettiin Yleisradion televison ajankohtaisohjelmassa.

Destiassa liikutellaan valtavia summia rahaa. Se käyttää alihankkijoita ja ulkopuolisia asiantuntijoita runsaasti. Jukka Laaksovirran kytkökset vaikuttavat niin räikeiltä, että on hämmästyttävää, kun Destian hallitus ei ole joutuisasti ohjannut vyyhteä poliisitutkintaan, vaan se on pestannut alkuselvittelyihin asianajotoimiston. Yhtiön hallitus luotsaa Destiaa löperösti ja haikailevasti. Se ei aikanaan tarttunut kunnolla edes toimitusjohtajaehdokas Laaksovirran erilaisiin sidoksiin ja ongelmallisiin tilanteisiin.

Riippumaton journalismi ansaitsee tunnustuksen tunkkaisuuksien julkistamisessa. Parhaiten on kunnostautunut Yleisradio, jonka toimittajia voi ansaitusti suitsuttaa niin Patrian kuin Destian likaisuuksien perkaamisessa. Helsingin Sanomat on tehnyt oivaa työtä valtionyhtiöiden johdolle maksettujen etuisuuuksien uutisoinnissa.

Muun median osuus epäkohtien paljastamisessa on vähäinen. Se on paljolti kunnostautunut kuorolaulussa, jonka tavoitteena on Yleisradion rahoituksellisen aseman heikentäminen. Tahtipuikkoa on heiluttanut Helsingin Sanomat, jonka omistajayhtiö SanomaWSOY kokee Yleisradion myös liiketaloudelliseksi kilpailijakseen.

Yleisradion ajankohtaisjournalismi on niin vakuuttavaa ja kansanvaltaa palvelevaa, että se tärkeältä osalta vahvistaa yhtiön oikeutuksen vakaisiin resursseihin. Niiden horjuttaminen heikentäisi journalismia ja, niin kuin viime viikkojenkin perusteella nähdään, räikeisiin yhteiskunnallisten epäkohtiin pureutumista.

Yleisradion elämän varmistava mediamaksu on kansanvaltamme huolehtimisen eräs olennaisuus. Äänestäjiä kosiskelevien kansanedustajien sietää muistaa tämä. Mediamaksun puolustaminen on demokratian lujittamista.

Sanomalehdistöllä ja MTV3:lla on kiire otteensa terävöittämiseen. Noloa on, jos Yleisradio vaeltaa voitosta voittoon ja yksityisomisteinen media lähinnä referoi Ylen journalismia niin kuin se on joutunut viime aikoina kiusallisen usein tekemään.

Eurovaalit vaikuttavat paljon

Sunnuntaina on varsinainen europarlamentaarikkojen valintapäivä. Ennakkoon on jo äänestetty, aavistuksen vilkkaammin kuin viisi vuotta sitten, mutta suurin osa ihmisistä ilmaisee tahtonsa vasta nyt.

Euroopan parlamentti hahmottuu heikosti kansalaisille, muillekin kuin suomalaisille. Sen todellinen vaikuttavuus on utuisa. Tälle tuskin mahdetaan lopulta kovin paljon. Massiivinen unioni on pakosta arjen elämälle etäinen, vaikka sen vaikuttavuus on kiistaton.

Suomi saa kolmetoista parlamentaarikkoa, yhden vähemmän kuin työnsä päättävässä parlamentissa on istunut.

Eurovaaleissa mitataan monia asioita. Puolueiden keskinäinen kannatus ilmentää tämänhetkiset asetelmat, joista ryhdytään ponnistamaan kevään 2011 eduskuntavaaleihin. Voitollisuus vahvistaa puoluejohtajan asemaa. Tappiollisuus, varsinkin jos siitä rakentuu sarja, puhaltaa arvostelun liekit korkealle.

Kiintoisaa on nähdä parlamentaarikkojen maantieteellinen jakauma. Kun Suomi on yksi vaalipiiri, paine Helsingin seudun vankkaan yliedustukseen on käsin kosketeltava.

Jos etelän väestökeskusten edustuksellisuus suurenee ja maakuntien pienenee, itsetutkistelun aihetta on maakuntien äänestäjillä, puolueilla ja yhteisöillä. Tapahtuma entisestään etäistäisi EU:ta ihmisistä. Harkittavaksi nousisi yhä vakavammin, pitäisikö siirtyä eurovaaleissa muutaman vaalipiirin järjestelmään, jolloin alueiden voima turvattaisiin vallitsevaa paremmin.

Mielipidetutkimusten sanoma on arvoituksellinen. Suurten puolueiden voimasuhteissa ei niiden perusteella tapahdu kovin olennaisia muutoksia. Varmaa tämä ei suinkaan ole. Heilahdukset ovat pienistä, prosenttiyksiköiden kymmenyksistä, siis matemaattisista sattumuksista kiinni.

Koko maan kattava suuri äänestysaktiivisuus ilmentäisi parhaiten kansan tuntoja. Jos sen sijaan uurnilla laahustetaan laimeasti maakunnissa ja ahkeraan Helsingin seudulla, vaalin tulos ei oikeasti edusta suomalaisten valtavirran näkemystä. Europarlamentaarikkojemme koostumus olisi jo alun alkaen vinoutunut.

Mielipidetutkimusten antiin erityisesti valittavien parlamentaarikkojen nimissä on aiheellista asennoitua suurella varauksellisuudella.

Terävin kärki näkyy tutkimuksissa, mutta yllättävää olisi, jos parlamentaarikoksi ei sunnuntain illalla liukuisi muutama muukin kuin gallupeissa erottautunut ehdokas.

Kuuntele kolumnin radioversio (noin 7min.)

© |YLE| Radio Keski-Suomi 05.06.2009 päivitetty klo 08:58:53