Tuttu teeveestä – ulkomaiset TV-tunnarit (Toim. Arto Pajukallio) Televisiosarjat ovat kautta aikojen tuottaneet valtavasti unohtumattomia tunnussäveliä. Varsinkin amerikkalaisten TV-sarjojen tunnarit olivat alusta alkaen yhtä tarttuvia kuin päivän kuumimmat iskelmät tai pophitit. Kukapa 1960-luvulla telkkarin ääressä istunut ei muistaisi vaikkapa Bonanzan, Virginialaisen tai Batmanin tunnuskappaleita. Myöhemmin ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Hill Street Bluesin, Twin Peaksin ja Sopranosin yhtä lailla vaikuttavat teemat. Mutta kyllä monet eurooppalaisetkin TV-sarjat ovat jättäneet myös musiikkinsa puolesta lähtemättömät jälkensä suomalaisiin, ovat meillä nousseet jopa hittilistoille mm. Lumikenttien kutsun, Tsaarin kuriirin ja Marseillen pojan tunnuskappaleet. Sunnuntaina 11.11. Osa 76 Tuttu teeveestä – kotimaiset TV-tunnarit (toim. Kalevi Pollari) On uusi ihmisrotu luotu maailmaan, sen tuntomerkki on: silmät tapillaan. Ei naisia nyt kiinnosta taloustyöt,kun tv-kyökin kakkuja vain silmät syö. Ei lapset tiedä,mitä ulkoilma on.On kirja muinaismuisto arvoton, ja tekijät Seitsemän Veljeksen on kuulemma nyt Elo sekä Virtanen. - Brita Koivunen & Eino Virtanen: Töllötin,1963. Suomessa televisio alkoi tunkea joka töllin nurkaan joskus 60-luvun puolivälistä.Lumilinna ja VEK, Laatikkoleikki ja Tarva, Jatkoaika ja Lenita, Spede-show, Hanski,Ällitälli sekä Lastumäki ja Kinnunen, Tankki Täyteen ja Sulo Vilen, Reinikainen,Velipuolikuu ynnä PPP, Kummeli ja Matti Näsä. "Jumankauta juu nääs päivää!"Onhan näitä hahmoja kansakunnan kaapin päälle kertynyt jo, mutta miten muistamme musiikit? Tähän ohjelmaan keräämme testi-ääntä. Sunnuntaina 18.11. Osa 77 Kultaisen trumpetin laulu – kaikkien aikojen suurimmat trumpettihitit (Toim. Jake Nyman) 1950- ja 1960-luvulla yllättävän monet päivän suosikkisävelmät soitettiin trumpetilla. Ensimmäinen suu messingillä menestynyt muusikko oli englantilainen Eddie Calvert, joka vuonna 1954 nousi listoille Song Of The Golden Trumpet. Suomessa kappaleen levytti 26-vuotias Ossi Runne ja myös hänen levyttämänsä Kultaisen trumpetin laulu pääsi meillä kymmenen myydyimmän levyn listalle. Suosittuja trumpetisteja olivat myös amerikkalainen Harry James, ruotsalaiset Ernie Englund ja Arne Lamberth, italialainen Nino Rosso sekä myöhemmin Suomeen pysyvästi asettunut tanskalainen Jörgen Petersen. Hänen 1960-luvun alussa levyttämänsä The Boulevard Of Broken Dreams pysytteli kuukausitoilkulla maamme listaykkösenä. Samoihin aikoihin teki läpimurtonsa amerikkalaistrumpetisti Herb Alpert, jonka kehittämästä meksikolaisvaikutteisesta tijuana-soundista tuli 1960-luvun kenties suosituinta instrumentaalimusiikkia. Sunnuntaina 25.11. Osa 78 Jousiston hillitty charmi – suuret viihdeorkesterit lähikuvassa (Toim. Josper Knutas) LP-formaatin läpilyönti mahdollisti 1950-luvlla jousistoon painottuneiden orkestereiden läpimurron. Aiemmin suosiota olivat jo nauttineet esimerkiksi André Kostelanezin orkesteri sekä Arthur Fiedlerin johtama Boston Pops-orkesteri, mutta LP-levyn läpilyönti nosti esiin myös sellaiset lähes kaksikymmentä vuotta suursuosiota nauttineet kokoonpanot kuin George Melachrinon, Mantovanin, Ray Conniffin, Frank Pourcellin tai Percy Faithin orkesterit. Nämä eivät tulleet tunnetuiksi soinnistaan konserteissa ja esiintymislavoilla, vaan nimenomaan levyillä, ja heidän avullaan myös stereotekniikka lyötiin läpi. Maailman ensimmäinen yli miljoona stereofonista LP-levyä myynyt artisti ei ollut The Beatles, vaan Mantovani.***