Rauli Badding Somerjoki - herkän pojan taival (toim. Tero Liete) Hauraasta ja omaperäisestä hahmosta kasvoi suomalaisen 1970-luvun rockin kiintotähti, joka antoi suomenkieliselle rockille tulkinnallisen suunnan. Samalla Baddingista kehkeytyi iskelmällisen melankolian mestari, ainutlaatuinen sillan rakentaja kahden maailman välille. Roy Orbison - lauluja yksinäisille (toim. Tero Liete) Texasilaissyntyinen Roy Orbisonin ura oli osoitus siitä, kuinka tärkeä persoonallisen äänen ja tulkintatavan löytäminen on laulajalle. Hänellä ei ollut samaa karismaa tai ulkonäköä kuin Elviksellä, mutta laulajana ja lauluntekijänä Orbisonissa oli jotakin ainutlaatuista. 1950-60-luvun taitteessa tuo jokin puhkesi kukkaan ja Roy Orbisonista kehkeytyi rock-balladien kuningas, jonka väreilevä ääni teki onnettoman rakkauden kuvauksista jotakin kertakäyttöpoppia suurempaa. Edit Piaf - hymni rakkaudelle (toim. Anneli Vehkoo) Edith Piaf oli ranskalaisen populaarimusiikin suuri tragedienne ja kansainvälisesti tunnetuin solisti. Pariisin kaduilla kasvanut ja niistä inspiraatiota ammentanut laulajatar muistetaan paitsi ikimuistoisista chanson-klassikoista myös rajusta elämäntarinastaan. Kyltymätön rakkauden jano ajoi Piafia rikkinäisestä ihmissuhteesta toiseen ja tästä epäonnisesta onnen metsästyksestä muodostui laulajan elämän keskeinen teema. Se teki hänestä myös kuolemattoman rakkauslaulujen tulkitsijan. ***